Tutkinnanjohtajuus, esitutkinnan päättäminen

Annettu 25.9.2017, dnro 340/21/17

Kihlakunnansyyttäjä oli poliisirikosasian tutkinnanjohtajana tehnyt päätöksen esitutkinnan keskeyttämisestä esitutkintalain 3 luvun 13 §:n nojalla, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa oli jatkettu samalla tutkintailmoituksen numerolla toisen epäillyn rikoksen osalta, ja asia oli tältä osin sittemmin saatettu syyteharkintaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen katsoi, että esitutkinta voidaan keskeyttää, jos rikosta on sinänsä syytä epäillä, mutta asiassa ei ole ketään tiettyä henkilöä, jota voitaisiin epäillä tuosta rikoksesta. Myöskään asiaan vaikuttavaa selvitystä ei ole saatavissa, eikä esitutkinnan päättäminen ole hankitun aineiston perusteella mahdollista.

Päätöksen perusteella rikosta ei ollut lainkaan syytä epäillä siltä osin kuin esitutkinta oli keskeytetty. Oikea ratkaisu olisi siksi ollut päättää esitutkinta kyseisen teon osalta, eikä keskeyttää sitä. Koska esitutkintaa oli edelleen jatkettu toisen epäillyn rikoksen osalta, olisi oikea ratkaisu tässä tapauksessa ollut esitutkinnan osittainen päättäminen esitutkintalain 10 luvun 4 §:n nojalla.

Asia ei antanut aihetta muuhun kuin että apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen saattoi tämän ohjaavan käsityksensä kihlakunnansyyttäjän tietoon vastaisen varalle. Asialla ei ollut merkitystä asianomistajan oikeusturvan kannalta, koska asianomistaja saa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n nojalla nostaa itse syytteen myös silloin, kun esitutkinta on keskeytetty.

 
Julkaistu 14.11.2017