Syyteoikeuden vanhentuminen. Syyteharkinnan ksto.

Annettu 13.9.2017, dnro 423/21/16

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on saattanut päätöksensä vastaisen varalta kihlakunnansyyttäjän tietoon.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen oli ottanut uudelleen ratkaistavaksi kihlakunnansyyttäjän näytön riittämättömyyden perusteella tekemän päätöksen syyttämättä jättämisestä vahingontekorikoksen osalta, mutta jättänyt syytteen nostamatta vahingontekorikoksen syyteoikeuden vanhentumisen perusteella.

Kihlakunnansyyttäjän päätöksenteon aikaan oli ollut voimassa valtakunnansyyttäjän yleinen ohje VKS:2007:4, jossa todettiin ainoastaan, että jos vanhentumisperuste esiintyi yhdessä näyttöperusteen kanssa, oli viimeksi mainittu ensisijainen, koska sitä oli pidettävä vastaajan kannalta edullisempana vaihtoehtona.

Valtakunnansyyttäjän yleisessä ohjeessa VKS:2016:6, joka on tullut voimaan 1.1.2017, todetaan nyt nimenomaisesti, että jos vanhentumisperuste esiintyy yhdessä näyttöperusteen kanssa, on näyttöperustetta pidettävä ensisijaisena sellaisissa tilanteissa, joissa syyttäjä syyteharkinnassaan ottaa kantaa näytön riittävyyteen siinä tapauksessa, että kyseeseen voisi tulla teon kvalifioitu tekomuoto tai muu teko, jossa syyteoikeus on edelleen olemassa.

Muissa tilanteissa syyteoikeuden vanhentuminen estää näytön riittävyyden arvioinnin. Tämä oli ollut tosiasiallinen tilanne myös aikaisemman ohjeen aikana.

Syyttämättä jättämisen perusteen lisäksi asiassa oli kyse myös syyteharkinnan kestosta. Asian kokonaiskesto oli ollut lähes kaksi vuotta ennen asian saapumista kihlakunnansyyttäjän syyteharkintaan. Kihlakunnansyyttäjän syyteharkinnassa asia oli ollut seitsemän (7) viikkoa, mitä on pidettävä varsin nopeana aikana, jollei otettu huomioon sitä, että vahingontekorikoksen syyteoikeus oli vanhentunut tuona aikana. Rikoksen tekoaika oli käynyt ilmi esitutkintapöytäkirjan kansilehdeltä, joten kihlakunnansyyttäjällä oli ollut mahdollisuus huomata, että asiassa oli ollut uhkana syyteoikeuden vanhentuminen.

 
Julkaistu 22.9.2017